maanantai, 3. lokakuuta 2011

Haistakaa paska koko valtiovalta!

Vaikka melkoisen pasifisti olenkin, niin alkaa loppua hyvä tahto kun joutuu jatkuvalla syötöllä nielemään TE-keskuksen ja Sossun paskaa.

Jätin edelliset opinnot kesken, syistä joita voitte lukea aikaisemmista kirjoitelmistani, lääkäri oli samaa mieltä kanssani joten siinä ei sinällään mitään ongelmaa. Ongelmaksi muodostuikin sen sijaan se, että TE-keskus pitää kiinni antamastaan R7 lausunnosta jonka sisältöä TE-keskuksen työntekijät itse eivät tunnu tietävän. Lausunto käytännössä edellyttää, että minun pitäisi olla 5kk töissä tai työvoimakoulutuksessa tai etc. etc. No, lausunto on annettua 2008 ja sen jälkeen olen ollut kaksivuotta opiskelemassa kuntoutusrahalla kuten TE-keskuksesta kehotettiin hakemaan. vaan yllärin pylläri, kuntoutusrahalla opiskeltu aika EI LYHENTÄNYT KARENSIN 5KK eli minulla on edelleen 4KK jäljellä karenssia. HAISTA PASKA TE-KESKUS!



No, päätin sitten, että kun töitä ei ole kouluttamattomalle paskalle (viitaten fyysiseen kestävyyteeni ja henkiseen epätoivooni) että jos äkkiä lähden kouluun... käsityöammattiin, voi homma vielä onnistua. NO, ilman kehenkään, paitsi henkilökohtaisen henkilöni (Kompassi Projektista) apua hankin itselleni opiskelu paikan perähikiältä joka tunnetaan myös Loue ja aloitan siellä opiskelut.. Huomenna. . . No, rahaahan ei ole  kun ei sitä mistään tule kun TE-Keskus miettii miettimistään, että onkohan nyt hyvä asia koettaa tukea nuorta miestä joka itse haluaa itselleen opiskella ammatin ja työelämään mutta eiköhän lisäksi SOSSU ala perseilemään samalla.

Koska EN OLE HAKENUT OPINTOTUKEA! EI JUMALAUTA! KUKA TÄYSIJÄRKINEN IHMINEN LÄHTEE OPISKELEMAAN OPINTOTUELLA.. tai no, tarkoitan, jos on perheellinen ja asuu omakotitalossa ja on auto pakollinen ja kulkee kouluun 60km yhteen suuntaan..

MUTTA EHEI kun nyt pistään hanat kiinni tältä sälliltä joka ihan itse yrittää edetä edelleen elämässään eikö se paska tajua että me täällä sossussa halutaan että jäät sohvaperunaksi ja kittaat viinaa ja mahdollisesti harrastat väkivaltaa ympäristöllesi.. ainakin kuseksit nurkkiin!

No VITTU jos ei tämä homma ala selviämään niin kohta käy niin, että haistatan paskat koko hommalle ja en enää yritäkään elää yhteiskunnan normien mukaan!

1 kommenttia:

  1. mulla oliki just synttärit, että kääpää jakhoon vain. : D miten olet sitä käyttäny?

    VastaaPoista

must I?